kiekko.ita-savo.fi
10.02.2010

Sarjapaikka varmistui



SaPKo hävisi LeKille keskiviikkona Lempäälässä Lempäälän Kisan maalivahti Mikko Pätsi, 22, esti SaPKon maalinteon taitavasti Mestis-ottelussa keskiviikkona. Lempäälän muuten viileässä ja sarjan pienimmässä kaukalossa SaPKo sortui Pätsiin, joten LeKi katkaisi viiden ottelun tappioputkensa tuloksella 3–0 (0–0, 1–0, 2–0).

- Meillä oli riittävästi maalipaikkoja, mutta vastustajan maalivahti otti muutaman ison torjunnan, SaPKon valmentaja Pekka Tirkkonen sanoi.

Kun HeKi hävisi samaan aikaan pelinsä TuTolle, SaPKon sarjapaikka varmistui lopullisesti myös teoreettisesti.

– Emme ole sarjapaikkaa miettineet enää vähään aikaan. Loppuun asti taistellaan pudotuspelipaikasta, Tiihonen sanoi.

– Vähän on sarjapaikan varmistaminen kummitellut mielessä, mutta tämän jälkeen meillä ei ole kuin voitettavaa. Varmasti vielä tulee ristiin pelaamista, Tirkkonen sanoi.

Kun Jukurit ei pelannut keskiviikkona, SaPKon ero kahdeksanteen sijaan säilyi kuudessa pisteessä.

Lue lisää torstain Itä-Savosta.

Kommentit
Varonet
10.02.2010 21:06
+ 19 / - 18
Vastaa
Eipä ollut onnistunut ykköskentän iltakaan; -2 jo ennestään reilusti pakkasella olevaan tehotilastoon
huuhaa
10.02.2010 21:26
+ 15 / - 26
Vastaa
Ykköskenttä pakkasella joo, mutta huomioitavaa on, että vaan hyökkääjien osalta. Onkohan maalisankarit tulleet tänään vähän laiskanlaisesti puollustuspäähän?
Roope-Ankka
10.02.2010 21:39
+ 17 / - 25
Vastaa
Kyllä se pleijaripaikka nyt on aika kiven alla, mutta lähdetään sitten Joensuuhun vaan hauskaa pitämän....!!!
Mikko
10.02.2010 21:46
+ 19 / - 16
Vastaa
No hyvät asiat on tietysti, että tänään varmistui sarjapaikka ilman karsintoja, johon ei ennen kautta uskonut ihan kaikki ainakaan Savonlinnan ulkopuolella. Todennäköisesti ei playoffiin päästä tänä vuonna, mutta pisteitä on kivasti ropissut ja SaPKon arvostus on noussut tasan joka paikassa. 2 kotipeliä vielä jäljellä, Tutoa vastaan on sopivasti hampaankolossa aiemmista peleistä (3 tasaista peliä, kaikista tappio) sekä Leki nyt on kiva voittaa viimeisessä pelissä. Toivotaan, että viimeistään heti kauden jälkeen saadaan mieluisia uutisia, eli Pekka Tirkkosen jatkosopimus.
Lörtsylä
10.02.2010 21:57
+ 24 / - 13
Vastaa
Eikun ensi kauden joukkuetta kasaamaan. Nimimiehet jatkamaan ja peksi valmentamaan. Muutama täsmävahvistus ja ollaan ensi kaudella viiden sakissa. Ugh, olen puhunut!
Paikanpäällä ollut
10.02.2010 22:41
+ 16 / - 27
Vastaa
Aivan upeaa peliä SAPKOlta, ainoa syy tänään miksi SAPKO hävisi oli Mikko Pätsi. Maalipaikkoja oli, jos edes joka toinen olisi onnistunut olisi SAPKO voittanut mennen tullen. Tänään "Hannu Hanhi" oli jossain muualla. Loistavaa SAPKO, jaksamista loppukauteen.
lieppo
10.02.2010 23:03
+ 19 / - 25
Vastaa
Minun mielestäni Pekka Tirkkosella on jo sopimus ensi kaudeksi SaPKoon. Silloin kun hän teki tämän kauden sopimuksen kesällä, uutisoitiin kahden vuoden pestistä... näin ainakin vahvasti muistelen, voin olla myös väärässäkin, mutta toivottavasti en! :) Nyt pitäisi vaan paineetta metsästää loput pisteet ja toivoa ristiinpelaamista, kuitenkin SaPKo rankattiin joka arviossa kauden alussa viimeiseksi, nyt ollaan jo plussan puolella, mutta nälkä tietysti kasvaa syödessä!
pekkaälpeeär
10.02.2010 23:05
+ 27 / - 19
Vastaa
oujee...mikäpä tässä on ollessa...kuka olis syksyllä uskonut, että sarjapaikka varmistuu jo ennen helmikuun puoltaväliä...sehän se varmaan oli se ykkös tavoite surkean viime kauden jälkeen... nyt voi lopuissa peleissä ajella suhtkoht vapautuneesti...ja napsia päänahkoja ilman sen suurempia pakkovoiton tuskia... jos se vielä vie pleijareihin, niin kausihan on ollut ennakko arvailujen valossa jopa erinomainen... mut vois siihen ottaa nyt sellasen tavoitteen, että kausikohtainen piste-ennätys on 63? pistettä pari kautta sitten (riitti silloin muuten play-off paikkaan)...niin yritetään pistää sit nyt vaikka ees pisteellä paremmaks, vaikka se tuskin jatko-otteluihin tällä kaudella meitä vie... ja sit tietysti...Konstin Kallelle pelataan...ja möykätään uus mestiksen maaliennätys... ja jos vaikka mies voittais vielä koko pistepörssin...niin siinä sitä olis taas uus lehti savonlinnalaista kiekkohistoriaa... olis muuten eka SaPKolainen jos siihen yltää... tosin, on savonlinnalainen kerran voittanut I-Divisioonan pistepörssin...tosin edusti silloin Porin Ässiä... eli Arto "Kunu" Heiskanen...vaatimattomat 132 pistettä...näin niinkuin ulkomuistista...no, ne oli niitä aikoja, mut nyt pelataan mestistä...ja pelataan muuten ens kaudellakin...jeeeeeee...
SaPKo-Hki
11.02.2010 08:29
+ 17 / - 17
Vastaa
Puheenjohtajan mukaan sopimuksessa on Tirkkosen optio, eli halutessaan voi purkaa sopparin.
Jeppe
11.02.2010 10:29
+ 23 / - 14
Vastaa
ihan ok kauden on joukkue pelannut, vaikka play-off paikka jääneekin saavuttamatta. Joukkue on kuitenkin paria kompurointia lukuunottamatta taistellut voitosta joka ilta ja pelannut viihdyttävää kiekkoa. Toivotaan nyt Pekan jatkoa. Pekka on tuonut uskottavuutta joukkueeseen ja jatkaessaan saa varmasti huokuteltua hyviä pelaajia myös tulevalle kaudelle.
Rummukainenjr
11.02.2010 11:41
+ 24 / - 21
Vastaa
Toivottavasti Peksi jatkaa. Tehnyt hyvää työtä Sapkon eteen sekä pelaajana että valmantajana. Onpa ollu mukava kattoo pitkästä aikaa Talvisalossa kunnon kiekkoo. Pirun hyvä joukkue tosta on muodostunu. Tattista vaan ja isoa puuta pesään loppumatseihin!!
REGO
11.02.2010 13:20
+ 24 / - 17
Vastaa
Kun tietää Tirkkosten siteet vuosikymmenten ajat Sapkoon,En kyllä millään usko Peksin jättävän Sapkoa.Jos näin surkeasti kävisi,olisi lippu puolitankoon nostettava.Isä Paavokin lehdessä totesi,koti,uskonto,isänmaa,keskussairaala ja Sapko ne on olleet hänelle kaikkein tärkeimmät elämässä.Se oli hyvin sanottu.Kiitos koko Tirkkosten suvulle.Sapko ja Tirkkoset mualimalla tunnetaan.
Lörtsylä
11.02.2010 15:28
+ 11 / - 19
Vastaa
Jep tuli luettua tuo Itukan juttu Tirkkosen Paavosta. Hieno juttu itukalta ja pistää ajattelemaan tosiaan kuinka paljon Tirkkoset on antanut tälle kaupungille ja SaPKolle. Nyt kun vielä Pekka valmentaa SaPKoa niin voi sanoa että ei parempaa valmentajaa olisi saatu mistään. Onneksi savonlinnalla on näitä hienoja miehiä, Konstin Kallekin on aina Suomessa pelatessaan pelannut SaPKossa. Olisi meillä näitä "pelimiehiä" muillakin mailla, niitä kun saisi takaisin pässipaitaan kun noste on täällä selvä niin tiedä mitä seuraisi....
Roope-Ankka
11.02.2010 15:39
+ 13 / - 19
Vastaa
Taas mielenkiintoa? aiheuttava kysymys?? Ei juuri liity kiekkoon. Tiedättekö te muut kirjoitellessanne ketä minkäkin nimimerkin takaa löytyy. Itsellä ei ole muista juuri aavistustakaan. Kaksi taidan tietää, toinen ilmineerasi itsensä videolla ja toinen on usein vieressä hallilla. Kumpaakaan en tunne. Tosin eipä sillä niin paljon ole merkitystä, mutta välillä näitä lukiessa tuntuu, että saitilla on useitakin kaveruksia. Mukava kuitenkin hallilla tallustellessa arvuutella kuka kukakin mahtaa olla. Omaa henkilöllisyyttäni tuskin moni tietää, en edes ole slinnalainen.
Tavis
11.02.2010 18:23
+ 24 / - 25
Vastaa
Varmasti Isä Paavokin olisi hyvillämielin jos Pekka Sapkossa jatkaisi.Kyllä olisi kiva se päivä,kun lehdessä lukisi,Pekka Tirkkonen jatkaa Sapkon valmentajana.
pekkaälpeeär
11.02.2010 18:51
+ 19 / - 16
Vastaa
...jos Pekka Tirkkonen ei jostain kumman syystä käyttäisi optiotaan ensi vuodesta, olisi SaPKo...ja sen taustalta löytyvä osakeyhtiö kyllä lievästi sanottuna nesteessä... alkaisi uuden valmentajan etsiminen...ja olisi se kuka hyvänsä, niin takuuvarmasti seura jäisi ammatillisesti tappion puolelle... niin, ja se tietysti veisi keväällä myös oman aikansa... mites sitä joukkuettakaan käyt kokoamaan, kun ei tiedä kuka palettia vetää... Pekka (on siinä miehekäs nimi)...paa nimi paperiin...nii mie vetäsen täällä lappeenrannassa "sapkoverkkarit" lipputankoon...
BeerHof
11.02.2010 19:36
+ 15 / - 17
Vastaa
Täytyy toivoa, että Pekka jatkaa myös ensikaudella kun nyt on SaPKolla noste päällä. Saa nähdä miten tuulee esim. Kuopion suunnalta?? jos vaikka olisi kakkoskoutsin...... ja eikös Tirkkosilla ole jokin firma Kuopion suunnalla. Eletään toivossa.
Jahvetti
12.02.2010 12:41
+ 20 / - 14
Vastaa
Mielestäni ensi katsetta kannattaa siirtää varovasti jo ensi kauteen, vaikka jatkopeleihin on yhä teoreettiset mahdollisuudet. Ensimmäisenä tulisi ratkaista valmentajakysymys mahdollisimman pian ja tämän jälkeen alkaa neuvottelut onnistuneiden pelaajien kanssa. Toivon, että Tirkkonen pysyy paikkakunnalla & opiskelee työnsä oheessa valmentamista, niin savonlinnalaislähtöisen valmennus saa yhä jatkoa kotoisessa SM-liigassa. Liigakontaktini huhuilevat kyllä Tirkkosen lähettevän jo ensi kaudeksi liigaan tai A-junioreiden SM-sarjaan. Huhut ovat huhuja, mutta onnistuminen luo tilaisuuksia työelämässä. Hienon uran pelaajana tehneen Pekan tähti on onnistumisen jälkeen nousussa myös Kuopion ulkopuolella. Oletan, että pelaajille on tärkeää, että he voisivat jatkaa Tirkkosen johdolla. Tirkkosen jatkaminen helpottaisi seuran kannalta kimuratteja sopimusneuvotteluita. Ehkä pyrkisin hiukan kalastamaan ulkopaikkakuntalaisia lahjakkaitta 20-vuotiaita pelaajia kehittymään ja pelaamaan Sapkoon. Eli ensin Tirkkosen optio käyttöön ja sitten onnistunutta kykyjen etsintää.
Wilson
12.02.2010 16:48
+ 12 / - 26
Vastaa
"Ehkä pyrkisin hiukan kalastamaan ulkopaikkakuntalaisia lahjakkaitta 20-vuotiaita pelaajia kehittymään ja pelaamaan Sapkoon." Tässä yhteydessä pitää kauden jälkeen aika objektiivisesti pohtia ovatko parikymppiset Suhoset, Laakkoset, Blomqvistit ja Hyttiset todella kehittyneet Tirkkosen valmennuksessa. "Kalastusta" helpottaisi jos tästä olisi selkeitä näyttöjä... Jepehän oli yhtä hyvä jo viime talvena ;-)
Konna
12.02.2010 22:31
+ 19 / - 17
Vastaa
Valmennuksellisesti olisi paras ratkaisu Tirkkosen jatkaminen. Joukkue on harjoitellut sarjan vaatimalla tavalla Tirkkosen tulosta asti,ennen sitä ei.Toinen samanlainen hyvä treeni kesä alle niin tulos on ensi talvena vielä parempi kuin tällä kaudella.Tämän kau den pelaajista ottaisin ensi kaudelle melkein kaikki jos saisin va lita,kahta ehkä en jos tietyt treenit ei ala maistumaan.Numerot 14 ja 42.Nuoriso-osastosta ottaisin joka jätkän,ne on pelanneet yhden talven mestistä.Ne on ensi kaudella yhden talven kokeneem pia pelaajia,ei enää keltanokkia.Varmasti ovat parempia kuin nyt. Liiga vie Essenin ja Järvisen,näin uskon.Eskelisen kuntoutuminen ratkaisee mihin päätyy,todennäköisesti Mestis.Muut ei ehkä yletä liigaan.Piitulaisen ei kannata lähteä pelaamaan mitään A-juniorien SM-liigaa kun kerran pystyy pelaamaan Mestistä.Kovempi sarja tämä on.Saa pelata ensi kaudella syksystä asti ykkösketjussa ja ykkösylivoimassa.Se takaa kehittymisen.Kallen pitäisi pystyä pa rantamaan luisteluaan jos mielii liiga jäille,siellä joutuu tulemaan alaspäinkin kovaa.Samoin kaksinkamppailu voimaa olisi parannet tava.Muut avut riittää liiga peleihin.Tirkkonen on antanut hyvät näytöt valmentajan kyvyistään,voi saada tarjouksia liiga organi saatioilta.Vaikea olisi Tirkkonen paikata,kuka olisi uusi?Uskon näin:Jos Tirkkonen ei jatka niin kato käy pelaaja puolellakin. Vaikea kausi olisi tulossa olipa uusi koutsi kuka hyvänsä.Aika tyh jästä joutuisi aloittamaan.Uskon näin:Jos Tirkkonen jatkaa niin meille on tunkua pelaaja puolella,saadaan valita ketä otetaan näy tille.Tulossa olisi loistava kausi.

13.02.2010 14:47
+ 17 / - 17
Vastaa
Missä on Silvennoinen ja Kotilainen illan kokoonpanosta? Juuri ja juuri riittää pelaajat, että mukaan päästään vaan voi kyyti olla aika kylmää...
Lähetä kommentti
[JULKAISUPERUSTEET]

Toimitus lukee kommentit ennen niiden julkaisua. Viestit ilmestyvät keskustelualueelle vasta sen jälkeen kun toimitus on ne hyväksynyt.
Lehti julkaisee lakien ja hyvien tapojen mukaan kirjoitetut asialliset viestit. Esimerkiksi yksityisen ihmisen kunniaa loukkaavat tai tiettyä kansanryhmää vastaan suunnatut kirjoitukset jätetään julkaisematta. Julkaistutkaan mielipiteet eivät edusta lehden mielipiteitä tai linjaa.
Kirjoittaja vastaa siitä, että hänen tekstinsä on lakien ja hyvien tapojen mukaista. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa viestiensä sisällöstä.

Kommentti:

Nimimerkki
Kuinka paljon on seitsemän plus kolme ? Vastaus (numeroina)