13.02.2010
Vajaamiehinen SaPKo taas nollille
Savonlinnan Pallokerhon viimeisetkin toiveet pääsystä jääkiekon Mestiksen pudotuspeleihin karisivat lauantaina Joensuussa. Jokipojat voitti kotonaan 3–0 (0–0, 1–0, 2–0), ja näin SaPKon matka pudotuspeliviivalle kasvoi kahdeksaan pisteeseen, kun runkosarjan pelejä on jäljellä enää neljä.
SaPKo oli ennen kuluvaa viikkoa tehnyt vähintään yhden maalin kauden jokaisessa ottelussaan. Tämän viikon molemmat pelinsä joukkue hävisi kuitenkin erälukemiltaankin täysin identtisesti, eikä edes Mestiksen maaliennätystä yksin omiin nimiinsä jahtaava Kalle Konsti osunut Lempäälässä tai Joensuussa.
Loukkaantumisten ja sairastelujen takia vain 15 miehellä Joensuuhun saapunut SaPKo keskittyi ottelussa lähinnä puolustamaan. Vierailijan tavoin poissaoloista kärsinyt Jokipojat hallitsikin ottelua tasakentällisin selkeästi alusta loppuun.
– Ei tämä ehkä ihan meidän normaalia peliämme ollut. Pelaisimme kyllä vieraissakin eri tavalla, jos vaan porukkaa olisi mukana enemmän, SaPKon valmentaja Pekka Tirkkonen myönsi.
– Pelasimme jo viikolla Lempäälässä 15 miehellä LeKiä vastaan. Totta kai fysiikan laitkin tulivat vastaan päätöserässä. Jokipojat pääsi myllyttämään, ja meille tuli enemmän virheitä sekä kiekonmenetyksiä, Tirkkonen myönsi.
– Olen kuitenkin tyytyväinen joukkueemme taisteluun. Vastassa oli yksi sarjan parhaista joukkueista ja olimme alakynnessä, mutta pojat yrittivät hienosti.
Kommentit
Mikko
13.02.2010 22:35

15 /

17
Vastaa
Nyt sitten itä-savo repäisee kunnon kokoisen mainoksen perjantain peliin, että Konsti yhdellä maalilla tekee uuden ennätyksen ja Savonlinnalaista kiekkohistoriaa niin mahdollisesti muutama ylimääräinen katsoja saadaan mukaan.
lieppo
13.02.2010 23:33

20 /

17
Vastaa
Hienoa SaPKo johto, kannattaisiko sitä rahaa kerätä vielä tässäkin vaiheessa eikä lopettaa syksyyn. Joukkue vajaalukuinen ja tästä ei voi pelaajia syyttää, markkinointi ei ole vain sitä, että laitetaan kerran viikossa ilmoitus Itukkaan tai fanitavara jota ei edes ole saatavilla, kielii siitä, että kun ei viitsitä panostaa on turha odottaa taloudellista tulostakaan. Nyt joku kunnon ukko ensi kaudeksi toimitusjohtajaksi, joka USKALTAA niin alkaa markkinointikin pyörimään, mikäli johtoporras uskaltaisi edes hivenen laittaa sitä rahaa likoon eikä leikkisi! Jääkiekkojoukkueen pyörittämänen on myös pisnestä, ei pitsinnypsäystä!
Lonkku
14.02.2010 00:01

21 /

21
Vastaa
No ei se vajaalukuisuus nyt iso ongelma ole. Ei ne 4. ketjun kaverit nyt kovin isoja minuutteja ole pelannut missään vaiheessa. Tekee noin 30 sekunttia lisää peliaikaa muille erää kohti, kun pelataan kolmella. Pelaajien määrä on ollut minimi koko kauden ja varmasti jonkunlainen säästö. Muutamaan loukkaantumiseen tämä kausi kaatui, ettei playoffiin päästä ja ei ollut mitään järkeä hankkia kalliita pelaajia ennen siirtorajaa, koska lopputulos olisi luultavasti kuitenkin 9-10.
abs
14.02.2010 13:17

16 /

14
Vastaa
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/85024-oma-joukkue-havisi-%E2%80%93-pukkasi-otsalla-miesta-suuhun
Häpeä
Lörtsylä
14.02.2010 16:19

20 /

21
Vastaa
mitäs siellä on puuhailtu oikein siellä Joensuussa? pojat..pojat...ei sitä näin kannusteta. Palloa pusketaan, ei naamaa. Pässi puskee taas on ollut jollekin liiankin raju iskulause.
Mika Nyrhinen
14.02.2010 18:49

21 /

15
Vastaa
Kyseessä on ollut joku fanibussin ulkopuolinen henkilö, sillä tuon kyseisen tapahtuman aikana oli bussi lähtenyt jo takaisin kohti Savonlinnaa.
Lörtsylä
14.02.2010 21:17

17 /

22
Vastaa
Johan minä ajattelinkin että näin se on oltava. Itse kun olin molemmilla Mikkelin reissuilla niin ei ollut mitään ongelmia vaan kaikilla oli hauskaa. Eli fanibussin meno edelleen kiitettävää, hienoa!
Sivustakatsoja
14.02.2010 21:24

22 /

15
Vastaa
Kyllä pojilla oli Fanipaitapäällä..? valitettavasti
Ture
14.02.2010 22:12

21 /

18
Vastaa
joo ite JOkipoikien kannattajana täytyy sanoo, että fanipaita kyllä löyty kaverin päältä.. Surullista mutta totta... Ois tehny mieli mennä vetää äijää pataan ihan kunnolla.. Ei tälläistä touhua kyllä toivois miltään "fani" ryhmään kuuluvalta.. Juttelin ennen peliä Sapko-fanien kanssa ja vaikuttivat niin hyvältä porukalta. Kuitenki yksi ihminen voi pilata kaiken... So sad but true...
Roope-Ankka
14.02.2010 22:17

26 /

21
Vastaa
Pojilla? 41 vuotias...? Mihin aikaan tommosta tapahtu? Uskon kyllä painettua sanaa, mutta pakko epäillä tuota fanipaitajuttua. Ei tule ainakaan mieleen kuka siitä bussista moiseen kuvaukseen täsmää.
Mitä kannustukseen tulee, niin se oli kyllä alkujäykkyyden jälkeen ihan kiitettävällä tasolla.
Ture
14.02.2010 22:23

21 /

22
Vastaa
Noo kyllä se on ihan faktaa, että pelipaita löytyi päältä tältä "pojalta"... Tapahtuma sinällään ihan hyvä ja onnistunu mutta ihan vitun surullista, että tällästä tapahtuu..
Sivustakatsoja
14.02.2010 22:28

18 /

23
Vastaa
Menee oikeastaan "ravintolan" anniskelukin liiallisuuksiin aika juovuksissa oleville myyvät!? Järjestysmiehiäkään ei sisällä aina näkynyt? (olisivat voineet juovuksissa olevat poistaa ajoissa...
Ture
14.02.2010 22:35

15 /

16
Vastaa
no sanotaanko näin, että jos törmään samaan äijään vielä Joensuussa niin taidan sanoa muutaman valitun sanan tapahtuneen johdosta... Ei pidä laittaa tota pelkästään anniskelun piikkiin.. Kyllä se lähtee ihan ihmisestä kaikki.. Ja järkkärit kyllä käveli paikan läpi aika ajoin.. Ihan riittävin väliajoin.. Mutta ku tapahtuu niin tapahtuu...
Roope-Ankka
15.02.2010 08:39

25 /

18
Vastaa
Jees, samaa mieltä siinä, ettei anniskelun piikkiin laiteta. Itekki olin melko tumuissa, mutta jokainen ne bisset kumoaa ihan omatoimisesti. Kukaan ei varmaan hyvöksy tapahtunutta, mutta toisaalta tappeluun tarvitaan aina kaksi.
SaPKo-Hki
15.02.2010 09:54

18 /

17
Vastaa
Oli paita päällä tai ei, ei mitään järkeä lähteä tomppeloimaan tuolla lailla, toivottavasti käräjäoikeus hoitaa asian.
Uskon Nyrpan kommenttiin että henkilö ei ole ollut virallisessa fanibussissa. 41-v ääliön tulisi pystyä huolehtimaan ja vastaamaan itsestään ja teoistaan.
Anteeksi paljon Jokipolaiset kyseisen tomppelin puolesta!!
kiinni
15.02.2010 14:27

17 /

17
Vastaa
Niinpä pitäis olla vähemmän juovuksissa!?
savonlinnalainen 15 vuoden ajan
15.02.2010 16:03

18 /

24
Vastaa
Tappeluun tarvitaan toki kaksi, mutta lyömiseen riittää yksikin. On perin savonlinnalaista alkaa myös höpöttämään anniskeluista ja järkkäreistä.
Roope-Ankka
15.02.2010 17:08

24 /

15
Vastaa
Asia taputeltu. Minulle se on aika sama onko siellä pööpöilty vai ei ja minkä piikkiin laitetaan. Näitä sattuu, on aina sattunut ja tulee sattumaan. Eikä tarvitse nyt väkisin tulkita, että hyväksyn tapahtuneen. Asia vaan on niinkuin se on ja sen puiminen jääköön tästä hetkestä asianosaisille.
Omalta kohaltani olen pahoillani jos jonkun mielestä kielenkäyttöni ei ollut hallissa asiallista. Eihän se sitä ollut mutta sillä oli tarkoitusperänsä. Erityisen harmissani olen kun tulin ärähtäneeksi rouvalle, joka ei hetkelliseen ärtymiseeni ollut edes syyllinen. Mutta muuten kiitän puolestani kaikkia ketkä olivat äänessä ja hengessä mukana. Mukava reissuhan se oli.. tänks. Perjantaihin...
Lähetä kommentti